| Mestis – urheilua parhaimmillaan
Kulunut kausi 2007-2008 oli mielenkiintoinen. Vaikka paljon puhetta herättäneet liigakarsinnat käynnistyvät uudestaan vasta keväällä 2009, niin karsintojen tuoma jännitys oli osittain aistittavissa jo kuluneella kaudella. Sarja oli tasainen, ja taistelua käytiin niin pudotuspelien kotiedusta kuin karsintaviivan tuntumassa.
Vaikka mestaruus meni loppujen lopuksi suurimmalle ennakkosuosikille TuTolle, niin Kajaanin Hokki näytti kaikille, ettei viimevuotinen menestys ollut sattumaa. Mestiksen kestomenestyjä Jukurit hankki palkintokaappiinsa kulta- ja hopeamitalien lisäksi nyt myös pronssiset mitalit ja Kouvolan KooKoo osoitti myös kuuluvansa Mestiksen kärkikaartiin.
Mainitsemisen arvoinen oli myös Lempäälän Kisan esitykset, jotka toivat seuralle pudotuspelipaikan heti tulokaskautenaan.
Karsintasarjassa koettiin jännittäviä hetkiä kun Titaanien varmistettua paikkansa jäi toinen Mestis-paikka ratkaistavaksi uusintaottelulla. Jatkoajalle venyneen ottelun häviäjäosapuolena oli tällä kertaa Kirkkonummen Salamat, joka putosi ensikaudeksi Suomi Sarjaan. Ottelun voittaja, Jyväskylän D-Kiekko, nousi Mestikseen ja palautti Keski-Suomen takaisin Mestis-kartalle muutaman vuoden tauon jälkeen.
Yksi kuluneen kauden ilonaiheista oli yleisömäärien kasvu. Mestiksen runkosarjan katsojamäärä nousi lähes 30 000 katsojalla ja keskiarvo nousi yli sadalla katsojalla per ottelu. Ja kun otetaan huomioon, että Urheilukanavan Mestis-lähetyksiä seurasi kauden aikana enemmän katsojia kuin koskaan aikaisemmin, kulunutta kautta voidaan pitää näkyvyyden ja julkisuuden kannalta erinomaisesti onnistuneena!
Liigakarsinnat ovat siis tehneet paluunsa suomalaiseen jääkiekkokalenteriin. Moni meistä varmaan muistaa ne suuret tunteet ja elämykset, jotka aiheutti Oulun Kärppien nousu keväällä 2000.
Urheiluun ovat sen alusta asti kuuluneet sekä onnistumiset että epäonnistumiset. Tunne on se voima, joka saa yhteistyökumppanit liikkeelle ja joka saa fanit ilta toisensa jälkeen hallille omiaan kannustamaan. Mestis on urheilua parhaimmillaan – pidetään se yhdessä sellaisena, myös tulevaisuudessa!
Nyt, kun liigassa pelaamiselle ja SM-liiga Oy:hyn kuulumiselle on laskettavissa konkreettinen osakearvo, on kaikkien Mestis-seurojen helpompi suunnitella tulevaisuuttaan ja kehittää toimintaansa pitkällä tähtäimellä. Uskon, että se Mestis-organisaatio, jolla on todellinen halu ja kyky kehittyä SM-liigaseuraksi, myös onnistuu siinä.
Kalevi Helppolainen
Sarjaseurat ry:n puheenjohtaja
|