Vauhdikas Mestis-kausi myös Urheilukanavalla

Urheilukanavan ja Mestiksen yhteinen pelikausi on ollut antoisa niin korkealaatuisen kiekkoviihteen katsojille kuin tarjoajille. Mestiksen kiinnostus ja katsojaluvut ovat kasvaneet koko ajan, ja otteluanalyysit ovat saaneet hyvän palautteen. Suurin Finnpanel Oy:n mittaama Mestis-lähetysten katsojamäärä oli parhaimmillaan 92 000 silmäparia.


Noin vuosi sitten keväällä Urheilukanavan Mestis-lähetyksiin tuli uutuutena ennen ottelua lähetetty studio-osuus, jossa käydään läpi tarkemmin illan pelin ennakkoasetelmia. Viime syksynä kotikatsomon palvelua parannettiin edelleen erätaukoanalyyseilla sekä ottelun jälkeen tehtävillä studioyhteenvedoilla.

- Palaute näistä parannuksista ja analyyseista on ollut erittäin hyvä. Esimerkiksi Petteri Sihvosen näkökulmat ovat asiantuntevia ja sopivan teräviä, ja hänen tekemistään ruodinnoista on tullut paljon hyvää palautetta. Kokonaisuudessaan meillä on tässä oikein hyvä tiimi, Urheilukanavan markkinointijohtaja Ilkka Kauhanen kertoo.

Perjantai-illan live-huumaa

Urheilukanava televisioi Mestiksen runkosarjaottelut Friday Night Live -sarjana sekä esitti suorana kolmen pudotuspeliottelun lisäksi kaikki finaaliottelut. Finaaliotteluista YLE teki jälkilähetykset FST5-kanavallaan. Vauhdikas ja korkeatasoinen Mestis on Urheilukanavan seuratuinta kotimaista palloilua.

Kauhasen mukaan perjantai on tv-otteluiden kannalta hyvä Mestis-pelipäivä. Urheilukanava näytti runkosarjapelejä eri paikkakunnilta, ja sarjan lopussa keskityttiin kiinnostavimpiin otteluihin.

- Tv:n kautta pelaajat ja joukkueet tulevat yleisölle aiempaa tutummiksi, ja studiokommenttien avulla yleisö saa tarkempaa taustatietoa myös taktiikoista ja joukkueiden erilaisista ominaisuuksista ja ”päivän kunnosta”, Kauhanen esittelee.

Ilkka Kauhanen on tyytyväinen Mestis-otteluiden varsin hyvään ja toimivaan tv-formaattiin. Syksyllä alkavan kauden 25 tv-lähetykseen tulee joitain pieniä muutoksia, mutta lähetysten peruslinja ja -rakenne pysyvät entisellään.




Liiganousu nostaa katsojalukuja

- Uskon, että mahdollisuus liiganousuun ja sarjajärjestelmän ennustettavuus lisää Mestiksen ryhtiä ja tuo vielä entisestään lisää kiinnostavuutta myös tv-pelien osalta. Tämä kehitys on varmasti eduksi kaikille Mestis-yhteistyökumppaneille, Kauhanen sanoo.

Mestiksen hallituksena toimivan Sarjaseurat ry:llä ja Suomen Urheilutelevisio Oy:llä on kahden vuoden sopimus Mestis-otteluiden televisiolähetyksistä. Sopimus on osa Yleisradion, Suomen Urheilutelevisio Oy:n ja Veikkaus Oy:n yhteistyösopimusta Suomen Jääkiekkoliiton ja viiden muun lajiliiton kanssa.

Sopimuksen tarkoituksena on taata suomalaisille jatkossakin mahdollisuus nähdä mahdollisimman paljon urheilua maksuttomilla kanavilla.


Teksti: JARMO SEPPÄLÄ
Kuva: INTERACTIVE PARTNERS OY

© 2008 Interactive Partners Oy