”Reilun pelin palkinto” ei ole Juujärvelle aivan uutta, sillä Tapparan A-juniorit saivat samanlaisen tunnustuksen kaksi kertaa hänen valmentaja-aikanaan.
- Kiekkoilussa voidaan pelata kovaa, mutta reilusti. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, Juujärvi muistuttaa.
Juujärven koulutustaustana on luokanopettajan pätevyys ja valmentajan erikoisammattitutkinto.
Omassa valmennusfilosofiassaan Juujärvi sanoo olevansa demokratian kannattaja, mutta huomauttaa, että kyllä valmentajan sanalla kuitenkin on oltava painoarvoa.
- Juniorien valmentaminen on lähinnä suurten kasvatuksellisten linjojen asettamista ja yksilön pelitaitojen kehittämistä. Aikuisilla on enemmän näkemystä ja pelitaitoja, joten kokeneiden pelimiesten kanssa vuoropuhelu ja ajatusten vaihto ovat tärkeässä asemassa.
- A-juniorijoukkueen valmentamisessa on samat lainalaisuudet kuin Mestis-seurassakin. Pelaajille Mestis on aika haastava, vaatimukset ovat kovat, Juujärvi tuumii.
Oulusta kotoisin oleva 33-vuotias Juujärvi on itse pelannut aikoinaan Kempeleen Kiekko-Ketuissa, josta siirtyi Kärppien eri juniorijoukkueiden valmentajaksi. Tampereella Juujärvi valmensi Tapparan A-nuoret Suomen mestareiksi keväällä 2004. LeKiin Juujärvi tuli Tapparan kehityspäällikön tehtävistä, jossa työssä hän toimi myös kuluneen kauden aikana.
Ensi kaudella Juujärvi työskentelee Sakari Pietilän johtamassa Ilveksen valmennustiimissä.
Teksti: JARMO SEPPÄLÄ & ILKKA IKONEN