![]() | VS | ![]() |
15.08.2007 18:30, Heinola
Otteluraportti | Joukkueiden kokoonpanot
HeKi nousi tasoihin
HeKi nousi KooKoota vastaan tukalista 0-2, 1-3 ja 2-4 asemista
lopulta 4-4 tasapeliin. Ville Kiiskinen ja Timo Ruuska iskivät reilussa
minuutissa heinolalaisisännät tasoihin kolmannen erän puolivaiheilla.
Ottelu oli kaiken kaikkiaan melkoista vuoristorataa. Kuvioita vielä
haettiin puolin ja toisin. KooKoon joukkue on vielä rakennusvaiheessa,
eikä HeKikään ole vielä saanut kaikkia pelaajiaan ruotuun.
KooKoo vei
ensimmäisen erän 0-2 Ville Vuorisaaren ja Tatu Miettisen osumilla.
Toisessa erässä onnistui kotijoukkueen puolustaja Aki Nurminen Ville Kiiskisen
syötöstä. Kolmannessa erässä KooKoo karkasi jälleen kahden maalin
karkumatkalle, kun vielä viime kaudella HeKissä pelannut Petri Pyhäjärvi
teki alivoimalla 1-3 osuman. Pian kouvolalaiset saivat samalla mitalla,
sillä KooKoossa pitkään pelannut ja nyt HeKiä edustava Jari Raattama
laukoi 2-3 kavennuksen. Kolmannen erän puolivälissä nähtiin
tapahtumarikas pariminuuttinen. Ensin vieraat vaihtoivat maalivahti
Antti Oren Antti Härmään. Sitten Tatu Miettinen taituroi illan toisen
osumansa. Eikä kulunut kauaa kun Ville Kiiskinen ja Timo Ruuska
tasoittivat varsinaisen peliajan loppulukemiksi 4-4.
Pelin jälkeen käydyn rangaistuslaukauskisan voitti HeKi Ville Kiiskisen onnistumisella.
Kaukaloiden virtuoosi ja toimistopuolen puuhamies Janne Sinkkonen oli ottelun antiin tyytyväinen.
- Peli oli hakemista ja sekavaa puolin ja toisin. Aika paljon
tapahtumat aaltoilivat ottelun aikana. Ylivoimien ja alivoimien kanssa
on vielä tekemistä. Käytännössä kaikki pelin maalit syntyivät toisen
puolen henkilökohtaisista virheistä. Timo Ruuska, Aki Nurminen ja Ville
Kiiskinen pelasivat hyvin. KooKoon joukkue on vielä rakenteilla. Heillä
oli vain yksi sentteri. Saa nähdä mikä on joukkueen iskukyky sitten
sarjassa.
Seuraavaksi Heinolan kiekkoylpeys osallistuu lauantaina Kotkassa
pelattavaan turnaukseen. J. Sinkkonen kertoo turnaukseen
valmistautumisesta:
- Katsotaan miten oma peli toimii toisten joukkueiden taktiikoita
vastaan. Vähän nähdään miten uudet ja vanhat kaverit kestävät koko
päivän kestävän turnauksen rääkin.
Kotkan turnauksen muut joukkueet ovat Kotkan Titaanit, Joensuun Jokipojat, sekä Kirkkonummen Salamat.